Viihtyisää asumista Vihdissä

Vihdin vetovoima muodostuu rauhallisesta ympäristöstä, kauniista luonnosta, toimivista palveluista sekä hyvästä sijainnista pääkaupunkiseudulla nopeiden liikenneyhteyksien varrella. Kehä III:lle ajaa varttitunnissa ja Helsingin keskustaan noin 40 minuutissa.
Runsaat vapaa-ajan vieton ja liikunnan harrastusmahdollisuudet ovat Vihdissä lähellä. Vihdissä asuinpaikan ja -tavan voi valita mieltymystensä ja tarpeidensa mukaisesti taajaman keskustasta palveluiden vierestä tai hieman kauempaa taajamasta luonnon läheisyydestä.
Aktiiviseen arkeen
Liikunnalliset harrastusmahdollisuudet ovat Vihdissä omaa luokkaansa. Täältä löytyvät esimerkiksi laskettelukeskus, kaksi golfkenttää, kartingrata, uima-, jää- ja keilahalli sekä pienkoneiden harraste-ilmailukenttä. Vihti on myös yksi Suomen merkittävimmistä hevoskunnista, joten hevosharrastajille löytyy kunnasta monenlaista tekemistä.
Vihdin ulkoilualueet, luontopolut sekä hiihto-, melonta- ja polkupyöräreitit tarjoavat monipuolisia elämyksiä retkeilyn ja ulkoilun parissa. Suurin osa Nuuksion kansallispuistosta sijaitsee Vihdissä ja lähes luonnontilainen harju keskellä Nummelan taajamaa puolestaan tarjoaa virkistystä sekä lenkki- ja hiihtoreittejä miltei kotiovelta. Lukuisat järvet tuovat uimarannat sekä kaikenlaisen vesillä liikkumisen luontevaksi osaksi vapaa-aikaa.
Laaja tonttitarjonta
Vihdin tonttikysyntään on vastattu suunnittelemalla uusia asuinalueita eri puolille Vihtiä. Omakotitontteja myydään ja vuokrataan kunnan asemakaavoitetuista taajamista Nummelasta, Vihdin kirkonkylältä, Ojakkalasta ja Otalammelta. Tonttitarjonta on monipuolista, ja vaihteleviin tarpeisiin ja elämäntilanteisiin on tarjolla erilaisia vaihtoehtoja.
Tällä hetkellä tontteja on jatkuvassa haussa esimerkiksi Nummelan Perhosniityssä ja Haakkoinmaalla, Vihdin kirkonkylän Stenkullassa sekä Otalammen keskustassa. Nummelassa omakotitontit ovat pinta-alaltaan noin 1200 neliömetriä. Vihdin kirkonkylän uudella luonnonläheisellä Stenkullan omakotialueella tonttien pinta-alat ovat noin 1300 neliömetriä ja suurimpien tonttien pinta-ala kasvaa jopa 1900 neliömetriin.
Sepänpihan alue
Vihdin suurimpaan taajamaan Nummelaan rakentuu ainutlaatuinen pienten kotien alue kävelyetäisyydelle keskustan palveluista. Alueen koko on reilut 2,2 hehtaaria. Alueelle suunniteltavat omakotitontit tulevat olemaan noin 400 – 600 neliömetrin suuruisia, mikä on poikkeuksellisen pieni tonttikoko Vihdissä. Tonttien rakennusoikeudeksi on kaavailtu maksimissaan 100 – 120 kerrosneliömetriä. Alueelle on suunniteltu myös muun tyyppistä asumista. Alueelle rakentuvissa kohteissa on tarkoitus järjestää Kotinäyttely kesällä 2020. Hankkeesta lisää osoitteessa www.vihti.fi/sepanpiha.
Lisätietoa:
Vihdin kunta
Asemantie 30
03101 Nummela
Puh. (09) 4258 3000
Aukioloajat ma-to 8.00-15.30
pe ja arkipyhien aatto 8.00-14.00
www.vihti.fi
-
Hyvinkäälle houkuttelevat loistavat liikenneyhteydet ja huima määrä...< Edellinen
-
Asuntokauppa kehittyy nousujohteisesti myös vuonna 2018Seuraava >
Koti ja asuminen
-
Hausjärvellä olet keskellä kaikkea
Hausjärven kunta sijaitsee aivan Hyvinkään ja Riihimäen vieressä. Hausjärvi sijoittuukin hyvin keskeiselle paikalle Etelä-Suomen kaupunkeihin nähden.
-
Syitä asuntojen myyntiaikojen venymiseen
Asuntojen myyntiajat vaihtelevat parista viikosta useaan kuukauteen ja jopa vuosiin. Mikäli asunto ei tunnu millään menevän kaupaksi, syy voi löytyä esimerkiksi liian korkeasta hintapyynnöstä tai epäselvästä myynti-ilmoituksesta.
-
Tämän päivän trendi on älykoti, jonka laitteita voi ohjata puhelimella
Kodin älyjärjestelmät lisäävät suosiotaan, kun kodintekniikka kehittyy ja hinnat laskevat. Älykoti lisää asumisviihtyvyyttä, se on ympäristöystävällistä ja mikä parasta, tuo myös selvää säästöä. Säästö syntyy parantuvasta energiatehokkuudesta.
-
Näin opit älykkääksi sähkönkäyttäjäksi
Lähivuosina tapahtuva sähkömarkkinoiden uudistuminen muuttaa sähkön ja sen siirron hinnoittelua. Huoleton kuluttaja saattaa tulevaisuudessa maksaa sähköstään selvästi enemmän kuin tarkka optimoija. Näillä vinkeillä opit ennakoimaan ja siirtämään kulutusta halvemman sähkön ajankohtaan.