Seitsemän harmaan sävyä

Vuonna 1912 rakennetussa töölöläisessä kerrostaloasunnossa ei enää pintamateriaalit ja sisustusratkaisut kestäneet päivänvaloa ja pohjaratkaisu oli epäkäytännöllinen. Omistaja halusi laittaa asunnon myyntiin, mutta ennen myyntiä tarvittiin taikasauvan heilautusta ja asunnon  päivitystä tähän päivään.

Sisustussuunnittelija Charlotta Savander sai mielenkiintoisen toimeksiannon uudelta asiakkaalta. Myytäväksi tulevasta asunnosta ei tarvinnut jättää jäljelle kuin raamit kodille, sisustuksen saattoi laittaa kokonaan uusiksi. Kaiken uusiminen tuntui kiehtovalta ajatukselta, mutta suunnittelijan periaatteisiin kuuluu myös vanhan vaaliminen. ”Kaikki tilat ovat kauniita, ne täytyy vaan kaivaa esille, kaikkien nähtäville” – kertoo Charlotta sisustusideologiastaan.

Toiminnallisuutta pohjaratkaisuun

Asunnon pohjaratkaisuun oli tehty vuonna 2012 iso muutos, kun omistaja lohkaisi palan huoneiston pinta-alasta viereiseen asuntoon. Silloin eteisen yksi ovi poistettiin teettämällä asuntojen väliin kiinteä seinä ja seinälle näyttävä isokokoinen kehystetty peili. Eteisen vanhat komeron ovet olivat alkuperäiset, mutta rappukäytävään johtavat ovet eivät puhuneet samaa kieltä talon arkkitehtuurin kanssa. Uloskäynnin uudet pariovet teetettiin vanhoja alkuperäisovia mallina käyttäen. Ovet kunnostettiin koko asunnossa ja maalattiin harmaan sävyllä kiiltäväpintaisiksi. Ovien päältä poistettiin levytykset ja nyt valo pääsee virtaamaan levyjen alta paljastuneiden ikkunoiden lävitse porraskäytävästä eteistilaan.

 MG 7304

Kuva: Eteinen koki muutoksen, kun pariovet uusittiin teettämällä ne vanhojen komeron ovien mallin mukaisesti. Ovien maalisävyksi valikoitui Tikkurilan täyskiiltävä Deco Grey –värikartan sävy F1913. Ovien päällä olevan ikkunan kautta porraskäytävän valo kantautuu eteiseen asti.

Asunnon huoneistojärjestys oli yksiö, jossa yhdistetyn makuuhuoneen ja olohuoneen lisäksi asunnosta löytyi melko tilava keittiö. Yksiöksi 43 m2 oli tilava, mutta tilasuunnittelultaan epäkäytännöllinen. Omistajan toiveena oli saada asuntoon erillinen makuuhuone, modernia avaruutta ja toimivat pesutilat. Näiden toiveiden pohjalta sisustussuunnittelija lähti suunnittelemaan muutosta yksiöstä kaksioksi. 

Salakaappeja ja harmaan eri sävyjä

Vanha keittiö purettiin pois ja tilalle lähdettiin suunnittelemaan viihtyisää makuuhuonetta. Makuuhuoneen seinäpinnat tasoitettiin ja maalattiin Tikkurilan maaleilla yhtenäiseksi muun asunnon värimaailman kanssa. ”Värit ovat työssäni todella tärkeitä, käytän paljon aikaa niiden miettimiseen”- kertoo Charlotta ja jatkaa, että ”myös harmaa on väri ja tästäkin asunnosta löytyy seitsemää eri harmaan sävyä, jotka sointuvat kauniisti toisiinsa”.

 MG 7288

Kuva: Vanhan keittiön tilalle tehtiin makuuhuone. Seinien harmaa maalisävy on Tikkurilan G488. Näyttävät Decosan polyuretaani-listat kiertävät koko asunnon katon rajassa muistuttaen ulkoasultaan mennyttä aikaa.

Vanhojen keittiönkaappien takaa löytyi seinän sisään upotettu kaappi. Vanha kaappi purettiin pois ja syvennyksestä tehtiin ikään kuin yöpöytänä toimiva katseet kääntävä sisustuselementti. Makuuhuoneesta syntyi suunnittelijan käsissä kaunis ja harmoninen tila ja näin oli asiakkaan toive erillisestä makuuhuoneesta toteutettu käytännöllisyyttä unohtamatta.

 MG 7295

Kuva: Pienet yksityiskohdat sisustuksessa tekevät makuuhuoneesta mielenkiintoisen. Vanhan kaapin jäljiltä seinään jäi syvennys, joka toimii nyt huoneen katseenvangitsijana ja yöpöytänä. Syvennys maalattiin Farrow & Ball:n maalisävyllä Oval Room Blue. Rennosti pellavalla pedattu sänky ja hyllyn kannattimessa huolettomasti riippuva Design House Stockholm Work Lamp -valaisin kertovat tämän päivän trendeistä.

Pieniä kompromisseja matkan varrella on välillä tehtävä ja tässä huoneessa alun toiveiden mukaisesta normaalilevyisestä parisängystä luovuttiin ja putkien koteloinnin vuoksi mahtumaan saatiin parikymmentä senttiä lyhyempi nukkumapaikka.

Lattiasta kattoon

Asuntoon valittiin lattiamateriaaliksi Timberwisen saarni-parketti hiottuna ja vaaleaksi öljyvahattuna. Vaaleus tuo pieneen tilaan lisää avaruutta ja öljyvahattu parketti on jalan alla lämmin ja samettisen pehmeän oloinen. Charlotta Savanderin suunnitelmissa oli vanhan asunnon hengen mukaisesti toteutetut mahdollisimman korkeat jalkalistat.  Toteutuksessa päädyttiin valmislistoihin, vaikka teettämällä listoista olisi saatu vieläkin korkeammat. Tässä kohtaa tehtiin hieman säästöä remontin kokonaisbudjettiin ja saatiin siitä huolimatta näyttävät listat. Koko asunnon kiertää myös upeat kattolistat, jotka muistuttavat ulkonäöltään menneestä ajasta, mutta ovat materiaaliltaan nykyaikaista kevytrakenteista polyuretaanilistaa. Samaisesta materiaalista valmistetut kattorosetit viimeistelevät kattovalaisimien paikat.

 MG 7287 2

Kivi: Uuden asukkaan jo olemassa olevan ruokapöydän ympärille hankittiin tanskalaisen Arne Jacobsenin suunnittelemat Seiska-tuolit. Yksi tuoli ilahduttaa petrolin värillään mustien kavereidensa joukossa. Syvän sinisellä sametilla verhoiltu sohva on Boconseptin Osaka. Valoa ja tyylikkyyttä huoneeseen antaa Foscarinin Le soleil-valaisin. Syvät ikkunalaudat ovat yksi asunnon 1900-luvun alun arkkitehtuurin muistuttajista. Granitopin Harmonia dolomites -kiveä käytettiin ikkunalautojen uusimiseen.

Kivi katseenvangitsijana

Ajatus nykyaikaisesta ja ilmavasta kokonaisuudesta syntyi muuttamalla keittiön paikkaa olohuoneeseen. Avokeittiö lisää tilantunnun lisäksi sosiaalista kanssakäymistä keittiön puolella häärivän kokkaajan - ja sohvalla iltaa istuvien vieraiden tai perheen kesken.

Keittiökalusteet sisustussuunnittelija valitsi Kvikin mallistosta. Tinta Grey -keittiö on tarpeeksi selkeän moderni, mutta edustaa samalla myös klassisia piirteitä, joka tukee asunnon yhtenäistä tyyliä. Tilasta ei haluttu liian keittiömäistä, joten toiselta seinältä jätettiin yläkaapit kokonaan pois. Näin näkyville jäi kaunis ja yhtenäinen seinäpinta tyylikkäästi Artemiden Tolomeo -valaisimilla valaistuna.

 MG 7283

Kuva: Uusi Kvikin keittiö rakennettiin vanhan makuunurkkauksen paikalle. Yhtenäinen tila olohuoneen kanssa antaa asumiseen uusia mahdollisuuksia. Ajattomat Carraran marmoritasot tilattiin Virosta Granitopilta. Keittiön ja olohuoneen seinät maalattiin Farrow & Ball:n värillä Pavilion Grey. Keittiön seinää valaisee design-klassikot - Artemide Tolomeon seinävalaisimet.

Keittiön katseenkiinnittäjänä toimii ikuisen suosion saanut valkoisesta Carraran marmorista valmistettu työtaso. Marmoria on nostettu myös välitilan alaosaan suojaamaan maalattua seinäpintaa ja tuomaan näyttävyyttä hillittyyn keittiökokonaisuuteen. Marmoritason innoittamana vanhat mosaiikkipinnoitetut ikkunalaudat haluttiin myös uusia. Materiaaliksi valikoitui jykevät kivitasot, jotka tilattiin yhdessä marmorin kanssa virolaiselta toimittajalta Granitopilta.

Mutkien kautta kohti maalia

Erityisesti vanhan asunnon kunnostuksessa on aina otettava huomioon muuttujat, joita voi ilmaantua purkutöiden yhteydessä. Tässäkin kohteessa kylpyhuoneen purku tarjosi muutaman yllätyksen ja venytti hieman projektin kestoa. Taitavan sisustussuunnittelijan ja remonttiporukan avulla maaliin päästiin kunnialla ja asunto koki todella näyttävän muutoksen yksiöstä kaksioksi.

 MG 7300

Kuva: Uusi kylpyhuone on suunniteltu nykypäivän vaatimukset huomioon ottaen. Kylpyhuoneen kalusteet, laatat ja vesikalusteet ovat kaikki Laattapisteeltä. Sisustussuunnittelijan idea käyttää AEG:n pyykinpesukonetta, joka vie syvyydeltään vähemmän tilaa, kuin normaalimitoitetut pesukoneet, teki pienestä kylpyhuoneesta varsinaisen tilaihmeen.

”Töölöläisasunnon suunnitteluprojekti on ollut mieleisin tähänastisista projekteistani”, kertoo Charlotta Savander.  ”Oli mahtavaa saada toteuttaa visioita, jotka syntyivät jo ensimmäisellä kerralla asunnossa vieraillessani”, jatkaa Charlotta. Sisustussuunnittelijalle erityisen tärkeää oli myös asiakkaan luottamus suunnittelijan ehdotuksiin heti alkumetreiltä lähtien.

Asunto ostettiin ennätysajassa ja Charlotta pääsi tekemään uudelle asukkaalle sisustussuunnitelman, jossa paneuduttiin tällä kertaa irtokalusteisiin ja valaisimiin. 

Asunnon kuvia ennen

Lisää kuvia kohteesta

Sisustussuunnittelija - Charlotta Savander

"Kodin tilojen toimivuus ja harmonia on minulle aina ollut tärkeää. Käytännönläheisenä ihmisenä arvostan suuresti toiminnallisuutta, unohtamatta estetiikkaa. Tila voi olla toimiva JA kaunis. Elän vahvasti sillä mitä näen ja katselen maailmaa “linssini läpi” uteliaana ja aina aistien mitä missäkin on juuri silloIn meneillään. Vahvuuteni sisustuksessa on vanhan ja uuden yhdisteleminen, design ja vintage, persoonallisten ratkaisujen löytäminen ja väriharmonian löytäminen."

Sissarit -yhdistyksen jäsen
http://www.sisustussuunnittelijat.pro/

YinYang Design
http://www.yinyangdesign.fi/

Yhteystiedot:
Puhelin: +358 50 557 5106
email: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

 


  • Katse keväiseen keittiöön!

    A la Carte ja Petra –keittiöiden kotimaisuus ja laadukas suunnittelu- ja asennuspalvelu ovat etusijalla Suomen 33 Keittiömaailma -myymälässä. Pääkaupunkiseudun kuuden Keittiömaailman asiakaspalvelusta vastaa 20. juhlavuottaan viettävä Suomen suurin keittiöiden jälleenmyyjäyritys.

Kodin Uutiset Kysely

Kodin uutiset kysely