Älä leikkaa tomaatin varkaita saksilla

Tomaattia on helppo kasvattaa kotikasvihuoneessa, parvekkeella tai jopa terassilla. On tärkeää, että hoitotyöt tehdään ajallaan, jotta kasvit keskittyvät hedelmien tuottamiseen ja säilyvät terveinä. Muutamien pienten niksien avulla saat maukasta satoa pitkälle syksyyn.
On olemassa amppeli-, pensas- ja runkotomaatteja. Suurin sato saadaan runkotomaateista, jotka tuetaan kasvamaan yksirunkoisina ylöspäin.
Runkotomaatin jokaiseen lehtihankaan kasvaa ylimääräinen verso eli varas. Se poistetaan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Näin kasvi ei kuluta turhaa energiaa. Parhaiten varkaan saa poistettua sormin taittamalla.
- Älä käytä varkaiden leikkaamiseen saksia. Silloin kasvustoon jää aina tappi, johon iskeytyy helposti harmaahome viimeistään elokuussa, kun ilmankosteus luonnostaan nousee, varoittaa Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula.
Amppelitomaatit ja pensastomaatit jäävät suhteellisen mataliksi eikä niistä tarvitse poistaa varkaita.
Tomaatin tyvelle voi kasvaa versoja. Nekin poistetaan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa sormin taittamalla. Samalla tavalla kuin varkaat, myös tyviversot kuluttavat taimen voimia ja tekevät kasvustosta tiheän. Tiheässä kasvustossa ilma ei kierrä ja kasvit altistuvat homeille.
Alalehtien poistaminen kypsyttää tomaatin hedelmiä
Tomaatin alalehtien poistaminen nopeuttaa hedelmien kypsymistä. Lehtiä poistetaan vähitellen, vain 1–2 lehteä kerralla.
- Lehtiä voi poistaa kypsymässä olevaan terttuun asti, muttei koskaan sen yläpuolelta. Lehdet nimittäin kuljettavat yhteyttämistuotteita kypsyviin hedelmiin. Ja myös lehdet kannattaa poistaa käsin taittamalla ilman saksia, kertoo Biolanin Riikka Kerttula.
Lämmittämättömissä kasvihuoneissa tomaatti ehtii kypsyttää korkeintaan 5 kukkaterttua hedelmiksi asti. Siksi tomaatintaimi latvotaan viimeistään 5. kukkatertun yläpuolelta. Näin raakileet kypsyvät nopeammin, kun energiaa ei kulu latvan kasvattamiseen.
‒ Latvottaessa ylimmän kukkatertun yläpuolelle jätetään kaksi lehteä, joiden yläpuolelta taimi katkaistaan. Avomaalla kasvatettaviin tomaatintaimiin ei kannata jättää kypsymään kuin 2–3 terttua, opastaa Riikka Kerttula.
Latvan katkaisemisen jälkeen varkaita alkaa muodostua kiihtyvällä tahdilla. Ne kannattaa poistaa säännöllisesti, jotta tomaatti keskittyy kypsyttämään loput hedelmät.
Jos kaikki hedelmät eivät ehdi kypsyä ennen pakkasia, kerää vihreät raakileet talteen. Ne kypsyvät huoneen lämmössä ilman valoakin. Raakileet kannattaa laitaa esimerkiksi paperipussiin, joka hidastaa nahistumista. Tomaatit kypsyvät vähitellen syöntikuntoon.
Tomaatin hoidon tärpit
- Kastele mieluiten aamuisin.
- Lannoita säännöllisesti. Kasvusäkissä on valmiina ravinteet koko kesäksi.
- Poista runkotomaatista sivuversot eli varkaat.
- Poista alalehtiä kypsyvään terttuun asti.
- Katkaise latva kasvihuoneessa 5. tertun jälkeen ja avomaalla 3. tertun jälkeen.
-
Syksyllä saksitaan< Edellinen
-
Istuta Suomen juhlavuoden puuSeuraava >
Piha ja parveke
-
Markiisi on edullinen tapa estää asunnon kuumenemista kesällä
Liian korkeaksi nousseen sisälämpötilan viilennys voi olla varsinainen sähkösyöppö, jos apuna käytetään ilmastointilaitetta, ilmalämpöpumppua tai tuuletinta.
-
Kahden kerroksen lasiterassi
Kaksikerroksinen Siesta-lasiterassi toi Tuusulassa asuvan Romppasen perheen upeaan kotiin uusia ulottuvuuksia. Nyt kaksi lisähuonetta ovat ahkerassa käytössä satoi tai paistoi. Jessica ja Mikko Romppasen uudella Siesta-lasiterassilla soi kitara. Perheen kaksi pörröistä lemmikkikania mutustavat vihreää päivällistään juuri töistään palanneen Mikon musisoinnin tahdissa.
-
Näin kaatuu puu
Kotipihan puiden kaadossa tärkeintä on kaatumissuunta. Kotipihan puu kasvaa usein väärässä paikassa. Varsinkin pieninä taimina liian lähelle rakennuksia istutetuista puista saattaa kasvaa talon rakenteiden kuntoa uhkaavia haittoja. Jos ongelmapuun kaatoon ryhtyy itse, pitää tietää muutama perusasia. Ensimmäiseksi laitetaan kuntoon suojavarusteet sekä talolle että sahurille.
-
Taloyhtiö vastaa leikkipaikan turvallisuudesta
Monessa taloyhtiössä suunnitellaan keväällä pihaan liittyviä parannustöitä.